Masennuslääkkeet vai sokeripala?

Tänään kuuntelin Jari Sarasvuon monologin Yle Areenasta, jonka aiheena oli masennus. Pidän Sarasvuon monologeista. Kuuntelen, opin, haastan ajatteluani. Tänään olinkin melkoisen haasteen edessä, kun osana monologiaan Sarasvuo referoi suuren määrän tieteellisesti päteviä tutkimuksia, joissa oli osoitettu, että masennuslääkkeiden vaikuttavuus masennuksen hoidossa on lumelääkkeen luokkaa. Että on tutkimusten mukaan ihan sama otatko masennuslääkettä, vai sokeripalan.

Ensin ajattelin, että en nyt edes lähde siihen mielialalääkkeet-puolesta-vai-vastaan-keskusteluun. Mutta ei kyllä nyt taas meni sen verran tunteisiin, että lähdenpäs! Ennen kuin sukelletaan dosetin syövereihin, muutama huomio:
 
Huomio 1: Kaikilla on oikeus olla ottamatta lääkkeitä. Jos olet masentunut ja valitset olla syömättä lääkkeitä, se on minulle ok. 

Huomio 2: Olen tietoinen seuraavista asioista; toisilla lääkkeet vaikuttavat eri tavalla kuin toisilla, lääkkeet eivät ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja ja kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksia.

Syy, miksi käytän lääkkeitä: Olen aina ollut valmis kokeilemaan mitä tahansa oloani helpottavaa hoitoa. Vuonna 2016 iski kriisi, johon liittyi lapseni terveys. Noin kuukauden sisällä tultiin siihen pisteeseen, että olin alkanut oireilla paniikki- ja ahdistustuntemuksilla niin voimakkaasti, etten pystynyt syömään enkä nukkumaan. Kaikki muut keinoni oli käytetty ja tilani vain huononi. Psykiatri kysyi olisinko valmis kokeilemaan mielialalääkitystä. Olin. Minulla kävi tuuri; ensimmäinen minulle kokeiltu lääke sopi minulle, eikä pahoja sivuvaikutuksia tullut.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei tarvinnut pärjätä. Huonot päivät eivät enää kaataneet sänkyyn tuijottamaan seinää ja itkemään. Peilistä näkyi muutakin kuin huono, ruma, tyhmä, epäonnistuja. 

JOTEN, tänään siis tarjolla kurkistus yhden masentuneen lääkekaappiin, eli Mitä dosetista löytyy?

1. Sertralin
SSRI-lääke, jota olen syönyt keväästä 2016 masennuksen estolääkityksenä. Aloitin 50 mg:stä, välillä kokeiltiin nostoa 75 mg:n, laskettiin takaisin 50:een. Vuoden jälkeen vaste alkoi laskea, joten kokeilin uudestaan nostoa 75:een. Se meni hyvin. Nyt erokriisin keskellä sain lääkäriltä ohjeen kokeilla nostoa 100 mg:n. Muutuin tunteettomaksi zombiksi, joka ei muistanut mitään. Ei hyvä. Laskin takaisin 75 mg:n.

2. Diapam
Rauhoittava lääke. Kun ahdistus pääsee pahaksi, lakkaan nukkumasta ja verenpaineet ja sykkeet huitelee ei-hyvissä lukemissa. Pameilla saan sen kriisireaktion kehossa katkaistua. Joudun hakemaan jokaisen 30 kpl paketin lääkärin kautta, jossa joudun joka kerta kuuntelemaan luennon bentsoihin koukuttumisen vaaroista.

3. Propral
Periaatteessa verenpainelääke. Määrättiin tasaamaan kehon ahdistustuntemuksia tässä erokriisissä. Herkähkö hermostoni ei kestä kovinkaan hyvin stressiä, vaan tällaisessa kriisissä saatan hengästyä ihan istuessa.

4. Oxamin
Rauhoittava lääke. Lyhytvaikutteisempi kuin Diapam. Määrättiin tässä erokriisissä Diapamien tilalle, koska Diapam-tokkura vaikeutti töissäkäyntiä.

5. Melatoniini
Olen ollut 9-vuotiaasta asti huono nukkumaan. Olen väsynyt mutta nukahtaminen on tuosta iästä asti kestänyt 45 min. tai kauemmin. Ei ole varsinaisesti lääke mutta on palauttanut vuorokausirytmini terveelle tasolle paremmin ja nopeammin kuin mikään muu valmiste.

Näiden lisäksi pakissa on pyörinyt vitamiineja ja lisäravinteita Aasta Ööhön.

Toistan itseäni: jokaisella on oikeus olla ottamatta lääkkeitä. Mutta joka kerta, kun joku sanoo vastustavansa mielialalääkkeitä, koska ei halua keinotekoisia myrkkyjä kehoonsa, koen ylitsepääsemätöntä pakkoa huomauttaa, että ilman mielialalääkkeitä minä en pystyisi käymään töissä, olemaan läsnä lapselleni, ulkoiluttamaan koiraa, nukkumaan, käymään kaupassa, enkä jaksaisi käydä suihkussa. Toisille se on idealistinen kysymys. Meille toisille se on elämän ja kuoleman kysymys.

Kun nyt tässä kuitenkin on tämä skeptinen ihmiskoe menossa, niin ehkä tulen jossain vaiheessa kokeilemaan sitä Sertralinin korvaamista sokeripalalla. En nyt akuutin kriisin keskellä mutta ehkä kesällä. Sisälläni on herännyt sairaalloinen kiinnostus näitä väittämiä/tutkimuksia/kokemuksia kohtaan, jossa masennus vain paranee oivaltaen/päättäen/läsnäollen ja täysin lääkkeettä. Jos tieteellinen tutkimus väittää, että välittäjäainetta voi uskomuksen voimalla lisätä aivoihinsa, niin onhan se nyt niin posketon väite, että on pakko kokeilla jossain vaiheessa. Jos ajatus sängystä nousemisesta itkettää ja oksettaa mutta onni on oivaltamisen takana, niin kyllä perkele aion sen oivalluksen löytää.

Tutkimukset jatkuvat! Kertokaahan kommentiboksiin omista lääkecocktaileistanne!

(Jälkikirjoitus: ennen kuin joku pinkaisee kommenttiboksiin huomauttamaan, että lääkehoidon tueksi pitäisi aina määrätä keskusteluapua, niin eipä hätiä; terapiaan pureudutaan pian tulevissa teksteissä ja siitäkin hommasta löytyy vuosikaupalla kokemusta.)