keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Masennuslääkkeet vai sokeripala?

Tänään kuuntelin Jari Sarasvuon monologin Yle Areenasta, jonka aiheena oli masennus. Pidän Sarasvuon monologeista. Kuuntelen, opin, haastan ajatteluani. Tänään olinkin melkoisen haasteen edessä, kun osana monologiaan Sarasvuo referoi suuren määrän tieteellisesti päteviä tutkimuksia, joissa oli osoitettu, että masennuslääkkeiden vaikuttavuus masennuksen hoidossa on lumelääkkeen luokkaa. Että on tutkimusten mukaan ihan sama otatko masennuslääkettä, vai sokeripalan.

Ensin ajattelin, että en nyt edes lähde siihen mielialalääkkeet-puolesta-vai-vastaan-keskusteluun. Mutta ei kyllä nyt taas meni sen verran tunteisiin, että lähdenpäs! Ennen kuin sukelletaan dosetin syövereihin, muutama huomio:
 
Huomio 1: Kaikilla on oikeus olla ottamatta lääkkeitä. Jos olet masentunut ja valitset olla syömättä lääkkeitä, se on minulle ok. 

Huomio 2: Olen tietoinen seuraavista asioista; toisilla lääkkeet vaikuttavat eri tavalla kuin toisilla, lääkkeet eivät ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja ja kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksia.

Syy, miksi käytän lääkkeitä: Olen aina ollut valmis kokeilemaan mitä tahansa oloani helpottavaa hoitoa. Vuonna 2016 iski kriisi, johon liittyi lapseni terveys. Noin kuukauden sisällä tultiin siihen pisteeseen, että olin alkanut oireilla paniikki- ja ahdistustuntemuksilla niin voimakkaasti, etten pystynyt syömään enkä nukkumaan. Kaikki muut keinoni oli käytetty ja tilani vain huononi. Psykiatri kysyi olisinko valmis kokeilemaan mielialalääkitystä. Olin. Minulla kävi tuuri; ensimmäinen minulle kokeiltu lääke sopi minulle, eikä pahoja sivuvaikutuksia tullut.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei tarvinnut pärjätä. Huonot päivät eivät enää kaataneet sänkyyn tuijottamaan seinää ja itkemään. Peilistä näkyi muutakin kuin huono, ruma, tyhmä, epäonnistuja. 

JOTEN, tänään siis tarjolla kurkistus yhden masentuneen lääkekaappiin, eli Mitä dosetista löytyy?

1. Sertralin
SSRI-lääke, jota olen syönyt keväästä 2016 masennuksen estolääkityksenä. Aloitin 50 mg:stä, välillä kokeiltiin nostoa 75 mg:n, laskettiin takaisin 50:een. Vuoden jälkeen vaste alkoi laskea, joten kokeilin uudestaan nostoa 75:een. Se meni hyvin. Nyt erokriisin keskellä sain lääkäriltä ohjeen kokeilla nostoa 100 mg:n. Muutuin tunteettomaksi zombiksi, joka ei muistanut mitään. Ei hyvä. Laskin takaisin 75 mg:n.

2. Diapam
Rauhoittava lääke. Kun ahdistus pääsee pahaksi, lakkaan nukkumasta ja verenpaineet ja sykkeet huitelee ei-hyvissä lukemissa. Pameilla saan sen kriisireaktion kehossa katkaistua. Joudun hakemaan jokaisen 30 kpl paketin lääkärin kautta, jossa joudun joka kerta kuuntelemaan luennon bentsoihin koukuttumisen vaaroista.

3. Propral
Periaatteessa verenpainelääke. Määrättiin tasaamaan kehon ahdistustuntemuksia tässä erokriisissä. Herkähkö hermostoni ei kestä kovinkaan hyvin stressiä, vaan tällaisessa kriisissä saatan hengästyä ihan istuessa.

4. Oxamin
Rauhoittava lääke. Lyhytvaikutteisempi kuin Diapam. Määrättiin tässä erokriisissä Diapamien tilalle, koska Diapam-tokkura vaikeutti töissäkäyntiä.

5. Melatoniini
Olen ollut 9-vuotiaasta asti huono nukkumaan. Olen väsynyt mutta nukahtaminen on tuosta iästä asti kestänyt 45 min. tai kauemmin. Ei ole varsinaisesti lääke mutta on palauttanut vuorokausirytmini terveelle tasolle paremmin ja nopeammin kuin mikään muu valmiste.

Näiden lisäksi pakissa on pyörinyt vitamiineja ja lisäravinteita Aasta Ööhön.

Toistan itseäni: jokaisella on oikeus olla ottamatta lääkkeitä. Mutta joka kerta, kun joku sanoo vastustavansa mielialalääkkeitä, koska ei halua keinotekoisia myrkkyjä kehoonsa, koen ylitsepääsemätöntä pakkoa huomauttaa, että ilman mielialalääkkeitä minä en pystyisi käymään töissä, olemaan läsnä lapselleni, ulkoiluttamaan koiraa, nukkumaan, käymään kaupassa, enkä jaksaisi käydä suihkussa. Toisille se on idealistinen kysymys. Meille toisille se on elämän ja kuoleman kysymys.

Kun nyt tässä kuitenkin on tämä skeptinen ihmiskoe menossa, niin ehkä tulen jossain vaiheessa kokeilemaan sitä Sertralinin korvaamista sokeripalalla. En nyt akuutin kriisin keskellä mutta ehkä kesällä. Sisälläni on herännyt sairaalloinen kiinnostus näitä väittämiä/tutkimuksia/kokemuksia kohtaan, jossa masennus vain paranee oivaltaen/päättäen/läsnäollen ja täysin lääkkeettä. Jos tieteellinen tutkimus väittää, että välittäjäainetta voi uskomuksen voimalla lisätä aivoihinsa, niin onhan se nyt niin posketon väite, että on pakko kokeilla jossain vaiheessa. Jos ajatus sängystä nousemisesta itkettää ja oksettaa mutta onni on oivaltamisen takana, niin kyllä perkele aion sen oivalluksen löytää.

Tutkimukset jatkuvat! Kertokaahan kommentiboksiin omista lääkecocktaileistanne!

(Jälkikirjoitus: ennen kuin joku pinkaisee kommenttiboksiin huomauttamaan, että lääkehoidon tueksi pitäisi aina määrätä keskusteluapua, niin eipä hätiä; terapiaan pureudutaan pian tulevissa teksteissä ja siitäkin hommasta löytyy vuosikaupalla kokemusta.)


lauantai 15. joulukuuta 2018

Masennussipuli

Tämä minun masennusmörköni on sipuli. Siinä on kerroksia. Ytimenä siellä on teini-iässä hoitamattomaksi jäänyt keskivaikea masennus, joka kroonistui. Kroonisen masennuksen päällä on sitten niitä masennusjaksoja monessa eri kerroksessa. Osa on ollut lieviä, osa keskivaikeita ja muutama vaikea.

Aloitin blogin tarkoituksenani tarkkailla mahdollisuutta toipua juuri siitä masennussipulin ytimestä, eli pitkäaikaisesta masennuksesta. Tämä avioero on kuitenkin kehittänyt nopeasti sipuliin uuden kerroksen: akuutin masennusjakson. Arvioisin itse tämän olevan tällä hetkellä keskivaikean ja vaikean välimaastossa.

Välillä yritän siis puida sipulin ytimessä pesiviä syitä, välillä kaikki energiat menevät sen päällimmäiselle kerrokselle.

Tällä hetkellä sitä sipulin päällimmäistä masennuskerrosta ruokkii kaiken nielaiseva pelko. Tässäpä otteita asioista, joita olen pelännyt tällä viikolla:

- lapsestani tulee ylipainoinen sohvaperuna, koska minä en jaksa ulkoilla hänen kanssaan
- joku naapurin äideistä tekee minusta lastensuojeluilmoituksen, koska lapseni on "aina" pihalla tai kavereilla leikkimässä ilman minua
- lapseni luulee etten rakasta häntä
- sairauteni sairastuttaa lapseni vahvuuteen, kun hänelle tulee kokemus, että hänen täytyy kantaa rikkinäistä äitiään
- en jaksa käydä töissä
- en saa töitä tämän määräaikaisen pätkän loputtua
- saan töitä mutta en jaksa käydä uusissa töissä
- lapsestani tulee syömishäiriöinen, koska tällä hetkellä käytän aika paljon eineksiä
- lapseni menee pilalle, koska olen liian ankara
- lapseni menee pilalle, koska olen liian lepsu
- en ole tarpeeksi läsnä lapselleni
- kyttään lastani liikaa
- tukahdutanko lastani?
- kontrolloinko liikaa? liian vähän?
- sanonko tarpeeksi ei? sanonko oikeisiin asioihin ei?

Juuri nyt tuntuu, etten pysty tekemään mitään oikein. Kaikki mitä teen on väärin. Tai huonoa. Yleensä molempia. Tuntuu etten osaa enää yhtään mitään.

Elizabeth Gilbert kuvaa masennuksen oirekuvaa hienosti kirjassaan Eat, Pray, Love. Hän kirjoittaa siitä, kuinka masentunut on kuin metsään eksynyt, joka luulee, että tie on ihan siinä lähettyvillä kunnes yhtäkkiä huomaa ettei tietä löydy enää mistään. No nyt tuntuu, että minä olen juuri siellä metsässä. Ja syvällä. Mihin tahansa liikahtaminen tuntuu ainoastaan riskiltä joutua pahemmin hukkaan.

Kompassina täällä metsässä minulla on lääkitys mutta sen haasteellisuudesta lisää seuraavassa postauksessa. 

lauantai 8. joulukuuta 2018

Lannistajakuhan mafia

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka masentuneen ihmisen voimaeläimen on korvannut lannistajakuha. Tuskailin itse sen kanssa, että tarvitsisin paremman tuolin tietokoneella pelaamiseen mutta lannistajakuha päässäni ehtii haukkua harrastukseni tyhmäksi/lapselliseksi/vääräksi, joten ratkaisen tilanteen luopumalla harrastuksestani.

No. Nyt kun on tämä masennuksesta paranemisen ihmiskoe meneillään, niin päätin ottaa vastuuta (#MiiaMoisio) ja vastustaa lannistajakuhaa. Sanoin sille, että ei kuule, sinä en minun hyvinvointia määritä ja minä menen nyt ja ostan sen tuolin ja ratkaisen tämän tilanteen niin kuin terve, normaali ihminen.

Kävin ostamassa tuolin. Se on hyvä.

Lannistajakuhassa on vain se huono puoli, että se ei toimi yksin. Sillä on oma mafia. Ja jos lannistajakuhaa uhmaa, niin se lähettää jonkun lukuisista kätyreistään kostoreissulle. Minun perääni lähetettiin tällä kertaa Pepe: Perusteeton Pelko.

Pepe on salakavala. Se livahtaa huoneeseen, jossa pelaan ja istahtaa hiljaa sängynlaidalle ja on ihan niin kuin ei olisikaan. "No mitä nyt?" minä ärähdän sille. "Ei mitään" se vastaa ja jää katselemaan pelaamistani. Jatkan pelaamista. Kuluu hetki, kuluu toinen.

Pepe: "Niin että sitä minä vaan tässä mietin, että aika kalliin tuolin ostit."

Minä: mm-hmm

Pepe: "Tietokonepelaamista varten. Tuolin. Mitäs se maksoikaan? Satasen? Paljonko terveellistä ruokaa sillä rahalla ois saanut?"

Minä: Mulla on ihan hyvä rahatilanne, voit lähtee kiitos vaan.

Pepe: "Niiiin ei kun mietin vaan, että se se vasta harmillista olisi, jos tässä kuussa tuleekin jotain yllättäviä menoja ja veronpalautuksetkaan ei ole vielä tullut ja lapsen päivähoitomaksu on maksamatta, niin sinä menet ja tuhlaan sata euroa tuoliin, niin mitäs jos sun rahat nyt loppuu ja kuolette kaikki nälkään, taidat olla aika itsekäs ja sitäpaitsi huono talousasioissa ja Lannistajakuha pyysi muistuttamaan että sulla on vieläkin ihan huono ja säälittävä harrastus."

Sitten se nousee ja lähtee, enkä minä ehdi puolustautua.

Olisin sanonut sille, että haista sinä Pepe paska. Vai olisinko? Oliko Pepe sittenkin oikeassa. Voi helvetti.

ARVOT VAIHTOON - KUKA HALUAA??!

Itsenäisyys"loma" on ollut lomasta kaukana. Hyvää: tuleva ex-mieheni lähti lapsemme kanssa tankkaamaan kauempana olevaa mummolaa ja minä jäin pyöriskelemään kriisiini koiran kanssa kotiin. Huonoa: minä jäin pyöriskelemään kriisiini koiran kanssa kotiin.

Olen ihan hirvittävän hyvä pyörittämään oppikirja-arkea. Strömsö-arkea, jossa pyykit ripustetaan heti kun pyykkikone piippaa. Terveellisistä raaka-aineista tehdään itse ruoka ainakin pari kertaa viikossa. Roskat lajitellaan, kierrätetään. Lapsen vuorokausirytmi pidetään tasaisena ja itse itketään uupumusta puhtaissa lakanoissa. Mutta sitten kun olen lomalla, ratkon ajanvietteeksi elämän perimmäisiä kysymyksiä, kuten mitä minä haluan, kuka minä olen, mistä minä tulen, mikä on minun tarkoitukseni tässä maailmassa, mikä minussa on vikana.

Aikaisemmissa teksteissäni lähestyin jo arvokysymystä, jonka asetti Juha Lehti ohjelmassa Flikkilä&Tastula. Kun akuutti kriisi iskee, täytyy pysähtyä, tehdä rehellinen itsearviointi ja viisivuotissuunnitelma. Tarkastaa arvot.

Huonosti valittujen, tai määriteltyjen, arvojen aiheuttamasta mielipahasta kirjoittaa myös aiemmin mainittu kirjailija Mark Manson kirjassaan Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan. Manson kirjoittaa esimerkiksi siitä, miten jatkuva pieni tyytymättömyys elämään voi johtua jossain taustalla väijyvästä vääristyneestä arvosta. Selvä.

Arvot siis tarkasteluun! Otan tässä nyt sitä Miia Moision peräänkuuluttamaa (perään kuuluttamaa?) vastuuta, jonka pitäisi johtaa masennuksesta paranemiseen.

1. Haluan olla hyvä äiti.

Sinänsä ihan kiva arvo mutta kun sitä kaivelee vähän enemmän ja miettii miten määrittelee "hyvän äidin", alkaa vääristymä paljastua:
- hyvä äiti ei koskaan väsy lapseensa
- hyvä äiti jaksaa aina leikkiä, lukea, pelata, ulkoilla, laulaa, loruilla, ottaa lasta kotitöihin mukaan
- hyvä äiti suuttuu rakentavasti, pyytää anteeksi ja sanoittaa lapsen tunteman kokemuksen, ettei tule traumaa
- hyvä äiti ei ilmaise vitutusta, väsymystä, lapsellista kiukkua, ahdistusta, pelkoa, vihaa
- hyvä äiti ei uhkaile, kiristä, eikä lahjo
- hyvä äiti hymyilee aina

Totuus:
- väsyn lapseni vaatimuksiin ihan joka päivä jossain vaiheessa
- en pidä leikkimisestä, luen kyllä säännöllisesti, pelaan jos saan samalla juoda siideriä, en ulkoile jos ei ole pakko, inhoan lastenlauluja ja -loruja, jotka jäävät soimaan päähän, hätistän lapsen pois tieltä imuroidessa
- suutun aivan mitättömän typeristä asioista ja syy on yleensä aina oma väsymys, eikä niinkään se asia. Pyydän kyllä anteeksi. Sanoitan tarvittaessa. En saa nukuttua, kun pelkään että aiheutin trauman.
- ilmaisen ainakin vitutusta, väsymystä ja lapsellista kiukkua päivittäin
- uhkailen sillä etten lue iltasatua, jos se nakupylly ei vilahda ihan just tällä sekunnilla iltakylpyyn, kiristän omalla läsnäololla ("äiti tulee lukemaan vasta sitten kun nuo kaikki [helvetin] pienet muovilelut on noukittu lattialta lelulaatikkoon"), lahjon säännöllisesti uudella lelulla, ettei tarvitsisi itse leikkiä
- en hymyile aina

Voi helvetti. Tästä taitaa tulla pitkä projekti....

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Oman elämänsä lannistajakuha

Mikä siinä on, että hyvältä ratkaisulta mihin tahansa tilanteeseen tuntuu lannistuminen?! (kts. lannistajakuha )

Että ihminenhän tarvitsee ongelmia. Sen tietää siitä, että mikään ei tee ihmistä tyhjentävästi onnellisesti. Miljonäärin ongelma on se, että tuli ostettua vääränlainen pikavene. Tai, että botox-ajat tälle viikolle oli jo buukattu täyteen lähihoitolassa. Ongelmiin tarvitaan ratkaisu. Ihminen nauttii siitä, että saa ratkaistua ongelmia (Tästä kirjoittaa esimerkiksi Mark Manson kirjahitissään Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan). Eli kun miljonääri saakin kaupattua veneensä eteenpäin ylihintaan helposti höynäytettävälle tutulle ja miljonäärivaimo saa uhkaus/kiristys/lahjonnalla botox-hoitajan vaihtamaan lounastaukonsa hänen naamansa jähmettämiseen, syntyy tyyväisyyttä. Jes. Osaan! Onnistuin!

Mitä tapahtuu masentuneen aivoissa? Sieltä löytyy vain lannistajakuha. Ongelma. Ok. Ratkaisu. No, voin luopua tarpeestani, halustani, tavoitteestani, unelmastani, toiveestani ja lannistua, koska mikään ei muutenkaan koskaan onnistu. Uhriutuminen 10/10.

Minulla on tällä hetkellä useampi päällekkäinen ongelma ja todella iso lannistajakuha päässäni. Tulevasta erosta johtuvaa tuskaa ja arjen harmautta helpottaa erään tietokonepelin pelaaminen.

Ongelma: huono tuoli --> niskat ja selkä aivan jumissa.
Terveen ihmisen mahdollinen ratkaisu: osta parempi tuoli, sauno, venyttele.
Lannistajakuha: kannattaa varmaan lopettaa pelaaminen. Miten sulla onkin aina noin huonoja harrastuksia.

Esimerkki 2. Minulla on tällä hetkellä melkoinen cocktail lääkkeitä, joilla pärjään töissä ja äitinä.

Ongelma: Tällä hetkellä aktiivisena vaivaava niveltulehdus vaatisi burana-kuuria mutta lääkkeet närästävät jo muutenkin ja pelkään kuollakseni mahahaavaa.
Terveen ihmisen mahdollinen ratkaisu: Ota mahansuojalääkettä, jota sulla kaapista löytyy. Syö tasapainoisesti ja hoida oireita niiden vaatimalla tavalla. Nyt on tärkeintä selviytyä arjesta. Lannistajakuha: Ei varmaan kannata ottaa sitä buranaa, tai ota vaan mutta sitten et saa nukuttua kun pelkäät, että kuolet mahahaavaan yöllä. Sitäpaitsi sun käsien nivelkivut johtuu osittain varmaan just siitä pelaamisesta. Mähän sanoin jo, että sulla on huonoja harrastuksia.

Muilla ihmisillä on voimaeläin. Mulla on lannistajakuha. Voi helvetti.