Piristy ja lähde liikkeelle (voi helvetti)

No niin. Tällä mielenterveysveteraanilla meni tunteisiin uusin Flinkkilä & Tastula -ohjelman aihe. Meni niin pahasti, että piti ihan blogi perustaa. Noin niin kuin kokemusasiantuntijan roolissa tässä kirjoittelen. Katsoin kyseisen ohjelman ja ihan alkoi masentaa. "Pappi, äiti ja terapeutti Miia Moisio löysi valon elämäänsä 30 vuoden masennuksen jälkeen" (https://areena.yle.fi/1-4219308.

Niin että ensimmäisenä korvaani kovasti särähti se, että 30 vuotta masennusta sairastettuaan Moisio vain yksi aamu heräsi ja sai ahaa-elämyksen; nyt tämä sairastaminen saa riittää. Aha. Että niinkö yksinkertaista se sitten on? Pitää vain tajuta, että ihminen voi itse päättää parantua. Ai miten? Miksi ei sitten jokainen masentunut ihminen herää huomenna ja päätä parantua?

Sitten ohjelmassa jatkaa psykiatrian erikoislääkäri Juha Lehti, joka toteaa että kyllä se ihmisen täytyy itse ottaa vastuu omasta toiminnastaan. Tässä vaiheessa minä vähän kyllä jo mieleni pahoitin. Olen itse sairastanut 15 vuotta toistuvia masennusjaksoja, joista osa on ollut lieviä ja pahimmat keskivaikean ja vaikean välimaastossa. Olen pyörittänyt päässäni itsesyytösten loputonta monologia, vihannut itseäni, ollut turta, itkenyt, huutanut, yrittänyt, ponnistellut, maannut päivän lattialla, kun muuhun ei ole pystynyt. Paljon olen ilkeitä asioita itselleni sanonut mutta ikinä en itseäni sanoisi vastuuttomaksi. Että jaahas, nyt loppuu tämä vastuuton kurjastelu ja aletaan parantua. Mitäs helvettiä?

Ensin ajattelin täyttää Ylen palauteboxin tulikivenkatkuisilla viesteillä. Tulkaa tänne kattomaan miten helppoa on "kiivetä toipumisen portaita", kun ajatus siitä että pitäisi pestä pyykkiä alkaa itkettää, koska ei ole voimia.

Mutta sitten päätin jotain aivan muuta. Jos se kerran on niin helvetin helppoa, niin minäpä kokeilen. Minäpä päätän parantua ja kitkeä 15-vuotisen masennusvoikukkani juurineen irti haittaamasta elämääni.

Tämä blogi kertoo tästä kokeilusta. Ja se alkaa nyt.