tiistai 20. marraskuuta 2018

Ei yltiöoptimistinen, ei inhorealistinen, realistinen itsearviointi

Flinkkilä & Tastula -ohjelman purku jatkuu edelleen. Seuraava ohjelman ajatus, johon halusin tarttua on se, että alakulo on tervettä. Toki, varmasti onkin. Olisi hieman - hmm - sosiopaattista tuumata avioerokriisin keskellä, että nojaa nyt kävi näin ja ei kun eteenpäin.

Ongelmahan tässä on se, että jos on sairastanut useamman masennusjakson, se raja normaalin alakulon ja depression välillä muuttuu seitinohueksi.

"Masennustiloilla on suuri alttius toistua. Toivuttuaan vakavasta masennustilasta henkilöllä on noin 50 %:n mahdollisuus sairastua myöhemmin uuteen masennusjaksoon. Ilman hoitoa kahden sairastetun vakavan masennusjakson jälkeen kolmannen sairausjakson todennäköisyys kohoaa yli 70 %:iin, kolmannen sairausjakson jälkeen uusiutumisriski on jo yli 90 %." (www.terveyskirjasto.fi)

Niin että aika huonolla todennäköisyydellä nämä minunkin tämänhetkiset eron aiheuttamat oireet pysyvät siellä normaalin alakulon piirissä. Psykiatrian erikoislääkäri Juha Lehti ehdottaa yllä mainitussa ohjelmassa, että normaalin alakulon iskiessä täytyy tehdä viisivuotissuunnitelma. "Alakulossa on hirveen tärkeetä arvioida itseään realistisesti", ohjeistaa Lehti. Ylitiöoptimistinen ei saa olla, eikä inhorealistinen.

Ok.

Itsearviointi tämän hetkisessä alakulon tilassani:
- Olen olosuhteisiin nähden melko toimintakykyinen verrattuna aikaisempiin masennusjaksoihin (eli olenko toistaiseksi onnistunut pysymään normaalissa alakulossa?).
- Fyysinen kunto on huono. Salijäsenyys löytyy mutta voimia lähteä salille ei. (Moision mukaan masennus on vastuuttomuussairaus [yritän olla provosoitumatta], joten ilmeisesti tässä olisi hyvä kehityskohde itselleni).
- Tiedostan vaativani itseltäni paljon niin äitinä kuin kodinhoitajana (vaimon roolista ei tarvi enää välittää...) mutta niistä vaatimuksista luopuminen lisää alakuloa, kun koti alkaa sotkeentua ja lapsi katsoo liikaa piirrettyjä.
- Olen suorittaja ja vaativa myös työelämässä. En halua työyhteisön pettyvän minuun. Tässä otin tänään suuren edistysaskeleen ja ilmoitin ottavani palkattoman virkavapaapäivän, kun herätyskellon ääni alkoi itkettää ja sydän hakkaamaan (onko tämä nyt sitä vastuunottoa, vai annoinko juuri periksi masennukselle?)

Ohjelmassa ei valitettavasti kerrottu mitäs kaikkia asioita itsessään pitäisi arvioida tätä realistista itsearviointia tehdessä.

Seuraavassa tekstissä aion pureutua lääkärin ehdottamaan viisivuotissuunnitelmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin älä sano mitään" -Rumpali